Angie Stone
Radio Higher Ground tapasi Angie Stonen, joka vieraili neljättä kertaa Suomessa huhtikuussa 2009 April Jazz -festareilla.
Angie Stone tutustui jo hyvin pienenä gospeliin, koska oma isä lauloi paikallisessa gospel-kvartetissa. Tutuiksi tuli myös tuon ajan kovimpien artistien konsertit. Nuoren tytön elämä ei ollut kuitenkaan pelkkää gospelia ja kirkkoa vaan hän kirjoitti ahkerasti runoja ja oli innostunut urheilusta. Ensimmäinen merkittävä musiikillinen juttu oli räp-trio The Sequence. Tämän jälkeen tuli yhteistyötä monenkin eri artistin kanssa, sekä kohtuullisen hyvin menestynyt Vertical Hold -yhtye. Vasta 90-luvun lopussa Angie Stone aloitti oman soolouransa.
Rauhalliseen tahtiin levyjä tehtaileva laulajatar teki neljännen kokopitkänsä vuonna 2007. The Art Of Love & War -albumin julkaisi legendaarinen soul-merkki Stax. ”He kysyivät minua mukaan ja minusta se oli suuri kunnia, koska Stax levy-yhtiö on soulmusiikin isoisä. Se oli kuin olisi mennyt kotiin.” Vanhoista Stax-artistit mieluisimmat ovat muuten Staple Singers ja Otis Redding.
Angie Stone tekee levyillään yhteistyötä muutaman eri tuottajan kanssa ja välillä hoitaa itse myös tämän vaativan tontin. ”Enpä oikeastaaan tiedä miksi en tuota enempää itse. Ehkäpä siksi että olen tottunut työskentelemään muiden kanssa.” Itse hyvinkin juurevaa musiikkia tekevä laulaja ei karsasta myöskään popahtavampaa r&b-musiikkia tekevää nuorta sukupolvea. ”Pidän erittäin paljon nuorista r&b-artisteista, jotka noudattavat kutsumustaan ja tekevät siis samaa, mitä minunkin ikäpolveni teki nuorempana. Soulissa asia on vähän samoin kuin rockissa, eli aina löytyy uusi sukupolvi, joka tekee jatkumon omalla tavallaan. Musiikissa ei siis sinällään ole uusia tasoja vaan kyse on siitä, kuka on se uusi tekijä.”
Vahvat gospel-juuret omaava Angie Stone pitää kirkkoa paikkana, jossa on hyvä kasvaa ja kokea musiikkia. Omaa musiikkiaan artisti ei kirkossa esittäisi. ”Soulissa lauletaan maailmasta ja ihmissuhteista, joten se on tarkoitettu vain ihmisille. Siksi se ei oikein sopisi kirkossa esitettäväksi. Gospelmusiikki taas ylistää Jumalaa ja ja on tehty hänen kunniakseen.” Edelleen usein kirkossa käyvä Stone lauloi viime sunnuntaina viimeksi siellä vanhan klassikon His Eye Is On The Sparrow.
Gospel-suosikkeja laulajattarelta löytyy paljonkin eri aikakausilta. Vanhemmasta päästä Clark Sisters, The Gospel Keynotes ja The Caravans. Uudemmasta polvesta mm. MaryMary, Yolanda Adams ja Kim Burrell.
Vielä lopuksi Angie Stone antaa hienon lupauksen: ”Seuraavalla levylläni tulee olemaan myös gospelia mukana!”